comments 10

TIISTAI TÄYNNÄ…

.. mitä? Minun tiistaihin kuului ainakin seuraavat asiat: Puhe Studia-messuilla, useampi palaveri, Saaran Soko-pupun suukottelua, makaaminen kollegan sohvalla miettimässä maailmaa ja lähestyvää joululomaa, istumista bussissa, Lunan lenkittämistä, Lunan rapsutusta, Lunan suukottelua, ostoksia ystäväni Ainon kanssa hänen tulevia syntymäpäiviään varten, herkkuja, liian vähän vettä, nopea puhelu Jukan kanssa, asukuvia Nadjan kanssa lounastauolla, useampi sähköposti, paljon ajatuksia…

Tuntuu että aika juoksee ja matelee samaan aikaan, jotenkin todella friikkiä. Olin ajatellut, että tämä joulukuu tulee olemaan rauhallinen ja pääsen vihdoin keskittymään muutamaan isompaan asiaan, mutta ei. Huomaan tuijottavani tuota edelleen kasvavaa To do-listaa ja miettiväni mitä kaikkea kotona pitäisikään siivota ennen joulua. Onko muilla tällaisia fiiliksiä? Vuoden loppuun ladataan aina paljon deadlineja ja odotuksia jo tulevaa vuotta varten. Olen tavallaan koukussa kiireeseen ja suorittamiseen, koska saan siitä hirveästi iloa irti. Yritän koko ajan oppia järjestelmällisemmäksi ja parantaa huonoja tapojani kirjoittaa tuhat post it-lappua yhdestä aiheesta. Jotenkin alan paremmin ymmärtämään perheitä joissa päätetään lähteä jouluksi ulkomaille tätä kaikkea pakoon. On ristiriitaista huomata olevansa väsynyt ja samaan aikaan kuitenki hyvällä fiiliksellä ja energialla. Tämä pimeys se vaan tuntuu tekevän tepposet joka vuosi. Miten te selviätte näistä pimeistä päivistä? Onko se kirkasvalolamppu ihan oikeasti kannattava hankinta?

DSC_0395
DSC_0401
peppi

Jakku: Lindex
Koru: Marimekko
Mekko: Asos Curve
Legginssit: American Apparel
Kengät: Vagabond

Kiitos Nadja kuvista. <3

10 Comments

  1. Jenni

    Niin kaunis! <3 Täällä yritetään löytää joulumieltä mutta tuntuu olevan kaukana. Yksinään kun joulun viettää niin tuntuu että ei paljon iloa revitä :/ Viime joulu oli pahin, kun vietti joulun yksin pitkästä aikaa parisuhteen päätyttyä. No, jospa se joulumieli löytyisi :)

    Tykkää

  2. sonja

    luin aikoinaan ahkerasti more to lovea ja oli mukava yllätys, että olet alkanut taas bloggaamaan. olen seurannut lunaa instagramissa jonkun aikaa, mutten ole tajunnut että se on juuri sinun koirasi :D muistelisin, että sinulla oli more to loven aikana myös toinen koira, olikohan bischoni? joko siitä on aika jättänyt? olen nimittäin pohdiskellut pienelle koiralleni isompaa kaveria ja mietin, kuinka se käytännössä onnistuu. onko teillä ollut yhtä aikaa molemmat koirat? hauskaa joulun aikaa teille :)

    Tykkää

    • Eikä! :D Luna on juu meidän uusin perheenjäsen. Uno asustelee entisen poikaystäväni ja hänen avovaimonsa kanssa Kalliossa. Uno ei oikein Lunasta välitä, joten ei olla haluttu pakottaa. Olisi kyllä ihanaa jos se pieni touhottaja voisi käydä meillä useammin. Se on niin ihana. <3 Luna taasen tulee toimeen erittäin hyvin pientenkin koirien kanssa, ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa!

      Tykkää

  3. Jossu

    Mulla on sellainen fiilis, että kamala kiire koko ajan muttet kuitenkaan saa mitään aikaiseksi. Niinhän sitä sanotaan, että kiire on vain omassa päässä. : D Tää pimeys vaikuttaa muhun todella paljon ja olenkin ollut viimeiset kaksi kuukautta alakuloinen, todella stressaantunut ja muutenkin sellainen ”nuhjuinen” olo. Puuh. Itsekään en ihmettele yhtään miksi jotkut lähtevät ulkomaille kaikkea tätä karkuun. Itsekin lähtisin. : D onneksi kuitenkin pääsee tätä kaupunkin hektisyyttä karkuun jouluna Keski-Suomen metsiin. Ehkä minilomalla saa enemmän energiaa.
    Valo auttaa jonkin verran. Lamput aina päällä huoneessa, jossa olen. Tunnelma valaistus rupeaa helposti väsyttämään. Ja onneksi siellä on Luna piristämässä ja käskyttämässä myös välillä ulos happihyppelyille. :)

    Tykkää

    • Ihanaa, kiitos paljon kommentista! Sama nuhjuinen olo on täälläkin, tuntuu todella jotenkin että olisi ihan ”tukossa” eikä mikään auta.. Haluan taas olla raikas ja levännyt ja ja ja… Kaipa asialle pitäis tehdä kaikkensa, eli santsata vitamiineja, syödä ja nukkua hyvin! :)

      Tykkää

  4. Kati K

    NYT HOPIHOPI OSTAMAAN SE KIRKASVALOLAMPPU!
    Ihan oikeasti, mä oisin varmaan menettänyt järkeni ilman sitä. Aamuisin klo 7-10 välillä puoli tuntia kerrallaan, jopas alkaa elämä näyttämään valoisammalta. Kaikin puolin. Lamppu saa möllöttää näköpiirissä aamutoimia tehtäessä, sitä ei tartte tuijotella suoraan. Itse otan kotona muutamia minuutteja ja sitten töissä loput. Innosolilla on mielestäni parhaimmat, mutta jokaisen makuun löytyy lamppuja kyllä.

    Tykkää

    • Mä olen ajatellut meneväni Innoluxin tehtaanmyymälään hakemaan itselleni tällaisen. Olen miettinyt pitäiskö ottaa sängyn päälle sellainen kattoon laitettava versio. :D Vois maata samalla… ;) Kiitos!

      Tykkää

  5. Mulla on ollut ihan sama kokemus tuon väsymyksen kanssa tänä vuonna. Vaikka fiilis on koko ajan hyvä ja iloinen, silti väsyttää koko ajan. Itse oon käynyt paljon ulkona valoisan aikaan, popsinut D-vitamiinia, koittanut nauttia pimeistä illoista kynttilöineen ja ajatellut että kohta on kuitenkin joulu ja päivät alkaa taas pidentyä :) Kirkasvalolampuista mulla itsellä ei ole kokemusta, mutta muutama kaveri on kokenut ne tosi hyödyllisiksi.

    Tykkää

    • Luulenkin että ne ajatukset pitää vain rauhoittaa ja motivoida itsensä odottamaan sitä lomaa. Myös sen tajuaminen, että kaikkea ei tarvitse jaksaa on todella hyödyllistä. :) Kiitos ihanasta kommentista, nautitaan molemmat! <3

      Tykkää

Jätä kommentti!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s