comments 16

OOTD 06122014

0612Olen jättänyt päivän asukuvat suosiolla Pepille, mutta nyt ajattelin julkasta ensimmäisen ”omani”. Olin jo pitkän aikaa puhunu Pepille, että haluisin tehhä vihreän iltapuvun. Oliko se jotenki alitajuntasta, sitä en tiiä.  Ku minhun otethin yhteyttä oisko mulla mahollisuutta suunnitella puku Kulkurit ry:n puheenjohtaja Salla Honkapäälle, niin tiesin heti mitä olin tekemässä. Vision lisäksi halusin ehottomasti olla tukemassa yhdistyksen hyväntekeväisyystyötä omalla panoksellani kulkukoira- ja -kissapopulaatioiden olojen ja kohtelun parantamiseksi.

Ensimmäisenä päivänä värjäsin sikkiä käsin vihreäksi monta kertaa jotta sain siitä tarpheksi vihreän ja sillä aikaa ku kangas oli kuivumassa olin joko kaavottamassa mekkoa tai punoin nahkanauhoista ”valjaita” samalla ku katothin Pepin kanssa telkkaria sohvalla. Idea punosvaljaishin tuli Lunan nahkasesta taluttimesta, jossa oli käytetty samankaltasta perinteistä punosta koristhena. Näin sain myös yhdistettyä tämän koiramaisen elementin pukhun. Koska aikaa oli niin mahottoman vähän niin minun piti myös ommella puku itte, vaikka ylhensä työllistän mielelläni ammattilaisen omaksi avuksi ja säästän siinä ommaa aikaani. (samalla myös omia ja Pepin hermoja..)

On muuten aina yhtä jännää oottaa mimmosta palautetta omista jutuista tullee, mutta onneksi kaikista tärkeintä on asiakhan tyytyväisyys ja se että on luottanu ithensä ja omhin taitoihin.

-Jukka

DSC_0285dyeing DSC_0299  erikoinen17_0712JID_lu(kuva: Pasi Liesimaa) http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat2014/2014120618902115_lu.shtml

Iltapuku: Jukka Puljujärvi

Korut: Lunarctic

 

 

 

16 Comments

  1. katri

    Ooh! Ihailtiin tätä pukua äitini kanssa ja nousi mulla kyllä viiden illan lempparipuvun joukkoon! En tiennyt, että se on sinun tekemä!

    Tykkää

  2. Aino

    Tykästyin tähän pukuun heti, kaunis ja sopivan simppeli, tuo vihreän sävykin on niin täydellinen, sopii hyvin punaisiin hiuksiin 👍 t. toinen punapää 😉

    Tykkää

    • Jukka

      Voin kertoa, että kyllä sitä monta kertaa värjättiinkin, että saathin tarpheksi vihreä. :)
      Kuvissa näyttää vaaleammalta mitä todellisuudessa oli.

      Tykkää

  3. Reetta

    Tämä puku erottui edukseen! Ei ollut perinteisesti timanttia ja tylliä tai muita krumeluureja, mutta silti 100 prosenttisesti tilaisuuden arvokkuuteen sopiva puku. Voin tehdä tilauksen jostakin samanhenkisestä sitten, jos minut joskus jonkun näppäilyvirheen seurauksena kutsutaan Linnan juhliin.

    Olisi ihana nähdä täällä blogin puolella enemmänkin Jukan luomuksia ja kuulla tarinoita niiden takaa, sekä nähdä prosessi kankaista ja kaavoista valmiiseen mekkoon.

    Tykkää

  4. Kia

    Kattelin areenasta linnan juhlia ja kun näin tän puvun olin ihan myyty! Minä, joka en muuten kauheasti muodista välitä, ajattelin, että ompa ihana maanläheinen puku. Punokset on ihan huikea lisä tohon kauniiseen mekkoon! Seuraavana päivänä kattelin iltalehden sivuilta noita kollaaseja ja siellähän Jukan nimi koreili kuvan alla ja tajusin että mähän ”tunnen” ton tyypin! Sitä tää blogien lukeminen teettää :)

    Kun nyt kerran kommentoin niin pakko vielä lisätä että keep up the good work, näitä teidän juttuja on aina yhtä kiva lukea. Hyvää joulunodotusta teille <3

    Tykkää

  5. riikka

    En ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt on pakko! Upea puku, hieno vihreän sävy ja istuu kantajalleen upeasti. Hauska idea nuo ”valjaat”, tuo mahtavasti esille ko. henkilön taustan. En huomannut, kommentoitiinko tätä pukua lähetyksessä?

    Tykkää

    • Jukka

      Kiitos ja kumarrus :) En ite nähny lähetystä ku olin vielä töissä, joten pitäis kattoa se boxilta tässä joku ilta.

      Tykkää

  6. Jossu

    Ah, tuo mekko! Siskon kanssa sitä ihasteltiin, että erikoinen ja nerokas puku. :) tykättiin todella paljon! Olet taitava. :)

    Tykkää

  7. Emmi

    Moi.
    Tuo puku on kerrassaan hieno. Tunnistin sen heti sun puvuksi juurikin noista punoksista jotka vilahti täällä blogin puolella. Upea oli myös se puku jonka teit Pepille Annan häihin. Se oli väriltään aivan upea. Vaikka multa löytyy kotoa sama ompelukone, oon periny sen mun mummolta niin ei täällä synny moisia luomuksia :D

    Tykkää

    • Jukka

      Kiitokset molemmista kehuista. :) Mulla oli tuo vanha rautakone vain kaverilta lainassa, mutta se on ehdottomasti paras kotikone jota olen käyttänyt. Kovasti koitan löytää samanlaista.

      Tykkää

    • Noni, mahtavaa! Jukka on tosiaan tehnyt mitä kauniimpia mekkoja ja toivottavasti esittelee niitä täällä jatkossakin. Kivaa kun eksyit tänne! :)

      Tykkää

Jätä kommentti!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s