comments 4

LAISKA SUNNUNTAI

DSC_0511 DSC_0488 DSC_0535 DSC_0545 DSC_0537 DSC_0496 DSC_0522 DSC_0477 Terveisiä harmaasta Vartiokylästä! Perjantaina alkanut ”vähän kipeä olo” sai uuden käänteen, kun lauantaina heräsin aivan järkyttävään jomotukseen. Jokaista kroppani lihasta särki, nenä valui, kurkku särki ja kuume nousi. Parissa tunnissa olo huononi niin, että sovittu ”pre joulu” perheen kanssa peruuntui ja meikäläinen kaivautui vällyjen väliin. Eilen nukuinkin n. 20h ja loput makasin raatona sohvalla katsomassa True Bloodia. Jopa puhuminen oli työlästä, eikä missään asennossa ollut hyvä.

Tänään olo on ollut vähän parempi, mutta edelleen todella kipeä. Kävinkin höyrysaunassa ja olen lähinnä loikoillut Luna sylissäni. Sillä iski joku hoivavietti ja on maannut mun päällä peittona kuorsaten. Eipä siinä, mutta Luna tosiaan painaa 38 kiloa…

Jukka lähtee tänään Kuopioon ja on juuri käymässä apteekissa ja kaupassa hakemassa mulle helpotusta. Se myös eilen teki meille käristystä ja pannaria, ja uskonkin niiden olleen suuri syy siihen, että voin tänään jo paremmin. Itse tehty käristys ja pannari on niiin hyvää! Toivon todella, että saisin itseni huomiseksi parempaan kuntoon ja pääsisin töihin. Mulla on enää pari päivää loman alkuun ja näinpä olisi todella kiva saada hommat hoidettua ja voida siirtyä hyvillä fiiliksillä lomailemaan. Mikäli kuitenkin vointi on huomena todella huono, niin täytyy suunnitella homma uusiksi. Lääkärissä ajattelin kuitenkin piipahtaa mikäli huomenna on vielä kipeä olo.

Jukka ja Luna oli käynyt perjantaina hakemassa meille pienen kuusen takan eteen. Se oli jotenkin todella liikuttava ja Jukka koristeli sen Granitista ostamillaan ”lasipalloilla” jotka kyllä on muovisia. Tuossa pienessä kuusessa ihan hyvä juttu, kun ei olisi mitenkään jaksanut kannatella lasipalloja. Kuitenkin, mun mielestä meidän täytyy hankkia jostain lasipallot tulevaisuutta varten, koska rakastan niistä heijastuvia värejä ja tunnelmaa.

Kävin myös viime viikolla  ostamassa Life Factoryn lasisen juomapullon vihdoinkin, olen sellaista jo tovin himoinnut.  Samalla nappasin mukaani Ruohonjuuresta Hurrawn vanilja-huulirasvan, koska… Sain sellaisen joku aika sitten ja tykästyin siihen kovasti. No eipä siinä, mutta myös Luna ihastui siihen ja eräänä iltana maiskutteli menemään koko pötkylän sisällön. Myös tämä kappale kiinnostelee kovasti ilmeisesti, koska koira juoksi pihalta sisään haistaessaan sen…

Olen tässä poltellut takkaa parisen tuntia ja koko talossa tuoksuu ihanalta. Nyt taas pakuri-tyrni-aroniajuomaa, satsumoita ja pitkälleen lehtien pariin. Lähettäkää paljon parantavaa energiaa tänne suuntaan, että olisin huomenna jo kunnossa!

Nautinnollista sunnuntaita sinne. Kiitos että kommentoitte ja käytte lukemassa meidän kuulumisia. Arvostan. <3

4 Comments

  1. annanna

    Voi ei, kipeänä on niin inhottava olla! Pikaista paranemista!! Olen ostanut muutamia vuosia sitten kuuseen ”peruspallot” joiden lisäksi minulla on tapana ostaa yksi tai kaksi erikoisempaa joulupalloa/koristetta kuuseen joka joulu. Sillä tavalla koristemäärä ei kasva kovin suuriin mittoihin hetkessä ja kaikki pallot ovat spesiaaleja (eli harmittaa kahta kauheammin jos joku menee rikki :D). Saa nähdä montako palloa tänä vuonna menee rikki kun meidän neiti 1,5v pääsee kuusta ensimmäistä kertaa kunnolla ihailemaan. Viime vuonna kun hän oli niin pieni, että ei vielä itse päässyt kuuseen käsiksi.

    Tykkää

    • Toihan on hyvä käytäntö, saapa hyvällä syyllä joka joulu ostaa jotain. :D Onpa ihana ajatus, että toinen pääsee käytännössä ensimmäistä kertaa ihailemaan kuusta. Voi pientä :’)

      Tykkää

Jätä kommentti!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s